"- Nangijala, minä sanoin. - Missä se on? Joonatan sanoi, ettei hän ihan tarkkaan tiennyt. Mutta jossakin tähtien tuolla puolen se oli. Hän rupesi kertomaan Nangijalasta, niin että melkein rupesi tekemään mieleni lentää sinne heti paikalla.
- Siellä on edelleen satujen ja nuotiotulten aika, Joonatan sanoi. - Sinä varmasti pidät siitä."
Veljeni Leijonamieli on Astrid Lindgrenin kirjoittama klassikko, ja sitä lukiessani ymmärsin, miksi se on saanut niin paljon suosiota. Se on kirjoitettu kauniisti, hieman lapsekkaasti ja lapsen näkökulmasta, mutta sopii silti kaikenikäisille. Siihen on syynä ainakin mielikuvitus, jonka kirjailija on laskenut vapaaksi.
Ihminen ei saisi koskaan kadottaa mielikuvitustaan, mutta valitettavan usein se katoaa lapsuuden mukana. Jos niin ei käy, ihminen voi aikuisenakin luoda kauniita, mielikuvituksellisia tarinoita, niin kuin Astrid Lindgren on tehnyt.
Veljeni Leijonamielessä kuolema on läsnä ja tekee kirjasta surumielisen. Kuolema ei kuitenkaan ole kaiken loppu, vaan avaa portin jännittäviin satumaailmoihin, joissa elämä jatkuu.
Nangijala on paikka, jonne veljekset Joonatan ja Kaarle Leijonamieli tulevat kuoltuaan. Se on kaunis maailma laaksoineen ja pikkutaloineen, mutta vuoret ovat täynnä pimeää, rotkoja ja hirviöitä, kuten Katla, joka "nukahti esiaikojen yöhön, sitten se nukkui tuhannen tuhatta vuotta, eikä kukaan tiennyt sen olemassaolosta mitään. Mutta eräänä aamuna se heräsi."
Ihmiset haluavat elää vihreissä laaksoissaan ilman vuorten pahaa. Kuinka heille käy? Entä kuinka käy veljeksille, jotka jo kerran ovat kuolleet, ja jotka eivät halua toisiaan koskaan jättää?
He vaeltavat ihmeellisessä maailmassa, jossa elämän pitäisi olla helppoa ja yksinkertaista. Heidän ympärillään aaltoilevat laaksot, vuoret ja joet, joet, jotka laskevat Karman suureen putoukseen. Ja aina pimeän tipahtaessa vuorille he kuulevat putouksen kohinan.
"Tuo on Karman putouksen ääni. Karman putouksen laulu, se on ruusulaaksolaisten kehtolaulu, jota lapset vuoteissaan kuuntelevat, kun he panevat maate."
Klassikoita tulee tarinoista, joissa on jotakin pysähdyttavää ja erikoista. Jotakin, joka erottaa ne tavallisesta valtavirrasta. Tässä tarinassa yhdistyvät kuolema, hienosti kuvatut hahmot ja tunteet, sekä kuolemanjälkeinen maailma - Maailma, joka kiehtoo ihmisiä, sillä se on ainutlaatuinen ja rajattomalla mielikuvituksella luotu.
- Hanna Hällsten