Usein kuulee sanottavan, että joulu on alunperin pakanallinen juhla ja jälkeenpäin kirkon vallan saapuessa kristityt ovat vain omineet sen itselleen, kuten monia muitakin kansan juhlia. Tässä jutussa koetan vähän selvitellä mistä joulussa on alunperin kyse. Tulkintoja ja tarinoita on monia, eikä lähteetkään välttämättä hirmuisen luotettavia ole, joten suhtautukaa näihin juttuihin kuitenkin tietyllä varauksella.
Marraskuun ensimmaisenä päivänä, tai sitä edeltävänä iltana, vietettiin vanhoissa suomalaisissa perinteissä kekrijuhlaa. Se oli sekä sadonkorjuun, että uudenvuoden juhla. Sitä juhlittiin syömällä ja juomalla runsaasti. Kekri oli myös ainoa hetki vuodessa, jolloin Tuonelan asukkailla oli lupa vaeltaa elävien parissa (pöytä katettiin hengille ja itse tultiin syömään vasta sen jälkeen).
Kelteillä on vastaavanlainen juhla, sahmain. Juhla oli "Voittamattoman auringon" -juhla, joka oli ikään kuin talvinen versio keskikesän juhlasta. Aurinko saisi pian voiton pimeydestä ja kevät saapuu. Kerrotaan myös, että roihuavien kokkojen sijasta demoneja yritettiin lahjoa lapsiuhreilla.
Suomessa on uhrattu metsään ruokaa. Jos on hyvin toimeen tultu, on voinut olla varaa uhrata peräti hevonen. Nykypäivänä tosin nämä juhlat on korvannut kaupallistunut Halloween erinäisine tapoineen. Kekri kulki pitkään juhlana joulun rinnalla, mutta vaistyi kuitenkin vähitellen, kristillisen kirkon vallan vakiintumisen myötä. Kristikunnan piirissä on joulukuun 25. päivää vietetty Kristuksen syntymäjuhlana 300-luvulta lähtien.
Suomen pakanallisesta joulusta on seuraavanlaisia tarinoita. Pakana--aikana Joulu eli Jul (Hjul = kehrä, pyörä, valonkehrä) oli valon ja Thor-jumalan juhla. Thorin (tuo skandinaavisen sodan ja ukkosen jumala), uskottiin erityisesti jouluna lähtevän liikkeelle katselemaan mikä on maailman meno. Hän liikkui pukkien vetämillä lentävillä vaunuilla. Hän tuli vierailemaan jouluyönä koteihin pysäköiden vaunut katolle ja tullen sisään savupiipusta (miksiköhän nykyisin joulupukin sanotaan tulevan sisään samalla tavalla?). Tämä siksi, että jokaisessa skandinaavi-kodissa oli tulisija pyhitetty Thorin alttariksi. Palvelijoilleen, eli niille, jotka uhrasivat hänelle jättäen takan eteen maitoa ja leipää, hän jätti lahjoja ja antoi suosiotaan. Jos taas ei uhrattu, hän ei suojellut taloa eikä sen väkeä onnettomuuksilta. Jos huonosti kohdeltiin, uskottiin hänen voivan kirota koko talon ja pilata sadon.
Suomalaisessa ja suomalaisugrilaisessa kansanperinteessä pukkia taas piti ruokkia, hyysäta, pitää muutoinkin hyvänä ja päästää piian vällyjen väliin yöksi. Muuten hän saattoi alkaa riehumaan, tappaa karjaa, tai kirota koko talon. Tämä alkuperäinen suomalainen pukkiperinne eli vielä viime vuosisadalla knuuttipukki-perinteessä. Yleenä joku esitti talosta taloon kiertelevää pukkia naamioituneena ja pukeutuneena pukinsarviin, turkkiin ja jalkovälissä heiluvaan halkoon (fallos-symboli). Joulua vietettiin myös kuulema niin, että kiertolaiset pukeutuivat väärin pain käännettyihin turkkeihin ja lähtivät vierailemaan koteihin. Sen sijaan että vieraat olisivat antaneet lahjoja, heitä itseään kestittiin, ja he ottivat vapauksia talon naisia kohtaan.
Yleiskuva nykypäivän joulupukista eli punavalkoisiin pukeutunut, pullea ja punanenäinen Pohjoisnavalla asuva joulupukki on amerikkalaisten keksintöä. Korvatunturilla asuva Santa Claus syntyi vasta 1930-luvulla eli ei ole sen vanhempi juttu. Joidenkin juttujen mukaan tosin tämä joulupukki on pakanallisempi kuin uskommekaan: punainen väri viittaa saatanaan. Punainen oli keskiajalla paholaisen väri.
Tonttu on kyllä puolestaan vanha suomalainen taruolento. Ne olivat kotitonttuja ja asuivat talleissa, riihissä ja jyväaitoissa. Enimmäkseen tontut olivat hyvää väkeä, mutta herkkähipiäisinä olentoina nopeita loukkaantumaan, mikä tiesi ongelmia talonväelle. Tallitontusta sanotaan ainakin, että ne tekivät mielellään kepposia. Ne kuvattiin vanhoiksi ukonkäppänäiksi kun nykyään ne mielletään pikkupojiksi. Suomalaiset tontut liittyvät jouluun ainakin niin, että niille vietiin riiheen, talliin tai vaikkapa ullakolle ruokaa jouluyönä. Tonttujenkin merkitys nykyään on aikalailla erilainen. Joulukorteissa tosin saattaa nähdä tuollaisia tallintonttuja, mutta nekin on kuvattu kovin lempeiksi.
Tapaninpaivanä entisaikaan talon miehet kokoontuivat hevostalliin viettämään Tapania. Pakanallinen hevosjuhla alkoi talliaterialla, jonka jälkeen siirryttiin jatkamaan juhlia kylälle. Keskiajalla kirkko sijoitti Pyhän Tapanin pakanallisen hevosjuhlan kohdalle, minkä takia Pyhää Tapania alettiin pitää Suomessa hevosten suojelijana.
Nykyään omaksumme kansainvälisiä vaikutteita jouluumme Yhdysvalloista. Yhteiskunnallinen ympäristö muuttuu, mutta suomalaissielun ytimessä säilyy toivottavasti ripaus ikivanhaa magiaa.
- Mia Johansson