Tässä lyhyesti kuvattuna vaiheet, jotka edelsivät kirjallisuuslinjan perustamista ja osaltaan johtivat siihen:

1853 Lucina Hagman syntyy.

1886 Hagman opettaa Hämeenlinnassa ja saa kutsun Helsinkiin toimimaan ensimmäisen suomenkielisen yhteiskoulun johtajana.

2. syyskuuta 1899 Hagman perustaa Helsingin uuden yhteiskoulun Kirkkokadulle.

1899 UYK:n toverikunnan säännöissä sen tavoitteiksi mainitaan jäsenten yhdistäminen jaloon ja hupaisaan toveruuteen, henkisen virkistyksen antaminen, mieltymyksen herättäminen kirjalliseen ja taiteelliseen toimintaan, sekä isänmaallisten ja yhteiskunnallisten harrastusten elvyttäminen.

30. syyskuuta 1899 julkaistaan ensimmäinen Sarastus-lehti.

1899-1917 kirjallisuus ja taideharrastukset ovat suosittuja toverikunnan keskuudessa, myöhemmin yhteiskunnalliset aiheet kuihduttavat kirjalliset keskustelut.

1917 koulun vuosikertomuksessa varoitetaan roskakirjallisuudesta ja halutaan "auttaa nuorisoa kirjallisuuden valinnassa sekä ohjailla sitä oikealla tavalla kirjallisuutta lukemaan".

1920-30 -luvuilla toverikunnan kokouksissa nautitaan teetä.

1922 Helvi Hämäläinen aloittaa Helsingin Uudessa yhteiskoulussa ja julkaisee 1926 "ensimmäisen todellisen runonsa" Sarastuksessa.

1937 toverikunnan illanvietossa on kutsuvieras puhumassa Goethesta.

40-luvulla koulussa toimii kirjallisuuskerho.

50-luvulla koulussa perehdytään Aleksis Kiven tuotantoon.

1963 Sarastuksessa julkaistaan ajalle edistyksellinen mielipidemittaus, aiheena opettajagallup.

1967 Uusi yhteiskoulu siirtyy nykyisiin tiloihin, joiden osoite oli silloin Rapakiventie 6.

1998 Pirkko Saaren johdolla kirjallisuusseminaari, eli semppa alkaa kokoontua, ensin kahden viikon välein, myöhemmin joka torstai.

2001 Suomen ensimmäinen lukion kirjallisuuslinja perustetaan Uuteen yhteiskouluun.

8. kesäkuuta 2005 avataan semppalaisten oma nettisivusto semppa.net.

2005 Pirkko Saari jää eläkkeelle ja Samu Virpimaa alkaa vetää semppaa.

Lähteet:
Helsingin Uusi yhteiskoulu 1899-1949 50-vuotisjuhlajulkaisu
Helsingin Uusi yhteiskoulu 90-vuotta, juhlajulkaisu