Semppa.net Foorumin päävalikko
Kirjoittaja Viesti
<  Henki ja Elämä  ~  Keinonahkatuolit vuonna 2094
Inmundicia
LähetäLähetetty: Tor Hei 19, 2007 9:08 pm  Vastaa lainaamalla viestiä



Liittynyt: 21 Kes 2006
Viestejä: 44
Paikkakunta: Helsinki

Tämä teksti ei ole mitään sydänverta, joten arvostelkaa sitä vapaasti. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, ettei sen ole tarkoituskaan olla mitenkään johdonmukainen. Pilkunnussinnastakaan en piittaisi.

Tää teksti-ikkuna varmaan raiskaa kaikki kursivoinnit ja kappalesisennykset, koittakaa kestää.

---------------------------------------------

Elmer Saarsto astui ovesta sisään. Ovi ei ollut järin jykevän näköinen, mutta sitä olisi mahdotonta saada saranoiltaan edes kahdeksan sarvikuonon kaltaisen muinaisolennon voimin, eikä sen raoista päässyt ulos henkäystäkään lämpöä. Niin kuin 70-luvun ovet harvoin päästivät.
Elmer Saarsto seisahtui viileän sävyiseen eteiseensä, jota hallitsi minimalistinen pohjoismainen sisustus, joka oli hyvin trendikäs tehokkaassa nykymaailmassa, jossa linjakkaat ja virtaviivaiset muodot olivat merkkinä saumattomasta ja jouhevasta toiminnasta. Mikä oli tietenkin hyvin arvostettava ominaisuus.
Elmer Saarstolla oli muodikas puku, se oli merkillistä kiiltävää kangasta, oikein tummansinistä, sen sävyt näyttivät välkehtivän valossa. Mikäli joku olisi kysynyt Elmerltä, tämä olisi mielellään kertonut sen hylkivän vettä, tulta ja likaa täydellisesti. Kun kangasta piteli sormissaan, se tuntui kaikesta kliinisestä käytännöllisyydestään huolimatta erittäin miellyttävältä ja silkkiseltä, niin kuin tuntuu vauvan iho, sekä upottavan pehmeältä, niin kuin alkukantainen ihminen kuvittelee pilvien tuntuvan. Nykyäänhän luokkaretket stratosfäärissä sijaitseviin tutkimuskeskuksiin olivat niin yleisiä, ettei tämä harvakuva pilvien pehmeydestä vallinnut kuin niiden ihmisten keskuudessa, joilla ei ollut varaa käydä kouluja.
Vaikka Elmer Saarsto oli huipputeknologian ympäröimä, kaikki tämä maallinen irtaimisto ei kyennyt peittämään hänen kasvoilleen vääntäytynyttä totaalisen hämmästyksen ilmettä.
Elmer Saarston olohuone tapasi olla hyvin paljas. Siellä oli vain massiivinen televisionkaltainen näyttöruutu, yksi pienen pieni kaukosäädin ja linjakasta muotoilua edustava valkoinen sohva. Seinät ja katto olivat lasia, ja niistä aukesi näkymä Elmer Saarston idylliseen kivipuutarhaan. Oli tammikuu ja hyvin kylmä, kylmempi kuin pariin vuoteen, ja kivipuutarha oli sateesta märkä. Mutta nyt! Nyt Elmer Saarston olohuoneen keskustaan oli ilmestynyt kolme keinonahkaista nojatuolia. Ja yhden niistä käsinojalla istui mies!
Ihan hullunkurisen näköinen mies olikin. Elmer Saarsto olisi tuskin osannut arvioida hänen ikäänsä, ellei hän olisi tutustunut harrastuksenomaisesta mielenkiinnosta viime vuosisadan ihmisen anatomiaan tai jollei miehellä ei olisi ollut näkyvissä jotain ikäluokallensa tyypillisiä piirteitä. Näitä olivat muun muassa kullalla päällystetyt korvat (nykyään oli tärkeää osoittaa varallisuutensa ja merkittävä asemansa yhteiskunnan johtoratastossa kultaamalla korvansa, siihen oli melko monella varaakin. Vielä rikkaammat käyttivät mielellään jalokiviä. Jalokivet olivat hyvin harvinaisia, uusia löydöksiä oli ilmennyt hyvin harvoin sen jälkeen kun ydinsodan myötä kirjaimellisesti ilmaan räjähtäneet Euroopan ja Afrikan esiintymät oli ryöstetty ja myyty. ), sormettomat kädet (nykyään ihmisten edetessä urallaan tiettyyn pisteeseen heidän tarvitsi tehdä hyvin harvoja asioita oikeasti käsin, oikeastaan ei yhtään. Vaatteiden kiinnikkeissäkään harvoin tarvittiin sorminäppäryyttä. Tämän takia moni amputoi sormensa osoittaakseen, että he olivat saavuttaneet yhteiskunnan johtoratastossa sellaisen aseman missä käsin tehty työ oli melko lailla merkityksetöntä) ja koristekivin päällystetyt hampaat (tämä oli erittäin suosittu muoti-ilmiö jonka juuret olivat aivan viime vuosisadan alkupäässä. Silloin hyvin nuorilla, menestyneillä ihmisillä oli tapana käyttää eräänlaisia koristekivin päällystettyjä hammassuojuksia. Koko koristeen pohjana oli huumori, rikkauksilla mässäily, mutta nykyään monet yhteiskunnan johtoratasten avainhenkilöt halusivat osoittaa hyvät vuositulonsa koristekivin päällystetyllä purukalustolla. Toisaalta nykyään nämä koristeet olivat paljon mukavammat suussa, osittain myös siksi että moni korvasi oikeat hampaansa aivan kokonaan kivillä. Koristekivihampaat olivat yleisesti ottaen suositummat naispuolison väestön keskuudessa, mutta ei ollut ollenkaan tavatonta tavata niitä miehellä, ei ollenkaan). Hän päätteli muodikkaiden operaatioiden perusteella miehen olevan ehkä neljänkymmenen, omistavan kenties kolme tai neljä firmaa tai vastaavasti kahdeksan osakeyhtiötä, mitkä tarkoittivat keskivertoelintasoa (tämä oli tässä maassa melko köykäinen tulos, mutta nykyään kaikista maailman kolmestakymmenestä miljardista ihmisestä noin 27 miljardia eli totalitäärisessä köyhyydessä. 2,5 miljardia ihmistä eli eräänlaisissa usein vedenalaisissa anarkistiyhteiskunnissa, jos anarkistien toimintaa pystyi mitenkään yhteiskunnalliseksi sanomaan, eikä heidän tuloeroistaan juuri pidetty laskua. Jos tuloeroja ylipäänsä oli. Oletuksen mukaan kaikki anarkistit elivät kuitenkin samassa totalitäärisessä köyhyydessä missä elivät väestön loputkin 27 miljardia ihmistä.), mutta nykyihmisen mittapuulla tämä mies näytti ainakin 80-vuotiaalta.
Elmer Saarsto oli itse hyvin nuori, vain kahdenkymmenenviiden, eli täysi pojankloppi. Hän opiskeli vasta seitsemännellä vuosikurssilla solidaaristen tieteiden oppilaitoksessa, jonka koulumaksut olivat tähtitieteelliset. Elmer Saarsto piti itseään, kaikkien niiden tavoin, jotka hänestä jotain ajattelivat, hyvin vaatimattomana, minimalistisena ja maanläheisenä ihmisenä. Tämä vaatimaton elintapa oli pitänyt hänet hoikkana, hänen kätensä olivat hienostuneen sirot, kasvonsa hurmaavan kapeat ja lommoposkiset. Merkkinä aikuistumisesta oli sinertävän kalpea, läpikuultava iho ja syvät varjot silmien alla. Elmer Saarstolla oli hyvin tuuhea ja pitkä tukka, mikä oli tietenkin merkki voimasta ja hyvinvoinnista. Tuon kaltaiset muinaistarustoihin perustuvat uskomukset, kuten hiukset merkkinä voimasta, olivat taas hyvin pinnalla erityisesti miesten lehdissä.
Elmer Saarsto oli siis kaikin tavoin hyvin komea mies. Toisin kuin tuo hullunkurinen, muinaista apinaolentoa (Elmer Saarston oli pakko tuhahtaa aivan äänettömästi kun tämä kielikuva käväisi hänen mielessään. Hän oli vasta äsken kotimatkallaan lukenut vitsikirjaa jossa naureskeltiin sille, että muinaisihminen eli aikoinaan siinä käsityksessä, että olisi polveutunut apinasta, lajista, joka oli kuollut sukupuuttoon kahdeksankymmentä vuotta sitten. Nykyäänhän tiedettiin paremmin ihmisen juurten olevan pyhät ja tuntemattomat, ainoa mitä osattiin sanoa varmasti oli se, että ihminen oli saapunut Tellukselle joltain muulta ulkoavaruuden planeetalta. Milloin, tarkalleen mistä ja miten olivat hengellisiä kysymyksiä, yhteiskunnallisia tabuja, joita saivat tuumailla julkisesti vain kansakunnan diktaattori kansan edelleen alistamisessa. Yksityisen henkilön, joita olivat kaikki diktaattoria lukuun ottamatta, saattoi tuomita pakkotyöhön tai kuljetettavaksi Fogova -galaksiin, joka sijaitsi aivan avaruuden läntisellä laidalla ja joka oli ainoa galaksi, josta oltiin tähän mennessä löydetty sivistynyttä elämää, mikäli tämä syyllistyi aiheiden pohtimiseen ääneen.) muistuttava kummajainen.
Ensinnäkään, miehellä ei ollut hiuksia. Ei hiuksia! Elmer Saarsto mietti sääliä alitajunnassaan, että kenties mies toipui jostain harvinaisesta, vakavasta sairaudesta, jonka takia hän olisi menettänyt kaiken päässään kasvavan kuolleen kudoksen. Vain joitain epämääräisiä haituvia kasvoi niskan tienoilla. Sen lisäksi miehen kasvojen iho oli aivan ryppyistä! Otsan poikki näytti olleen kuin viilletyn kolme, paksua haavaa. Elmer Saarsto kummasteli tätä. Kasvojenkiristyksen sai vaikka pikkulapsen taskurahalla, ja kyllä miehellä selvästi jonkin verran rahaa oli. Sen lisäksi mies oli melkein yhtä laiha kuin hän! Hänelle laihuus vielä kävi laatuun, olihan hän köyhä opiskelija, mutta nykyään koettiin tärkeänä osoittaa terve elintaso niin suhteellisen korkealla elopainolla kuin mahdollista. Tämä mies oli hyvin pitkä, eli hänen olisi voinut sopia lihoa oikein todella lihavaksi, mutta silti hän oli laiha, laiha kuin mikäkin kerjäläinen! Eikä hän mikään kerjäläinen todellakaan voinut olla, merkkinä siitä olivat vähintään amputoidut sormet (ja kyllä, ne oli ihan omasta tahdosta nimenomaan amputoidut, eivätkä minkään hirvittävän sairauden takia pois tippuneet, vaikka sellaistakin sairautta sairasti miltei miljardi yleisesti ottaen totalitäärisessä köyhyydessä elävästä väestöstä. Ja se oli toden totta hyvin suuri määrä, sillä sairauksia oli nykyään niin tuhottoman monta erilaista, että jokaiselle totalitäärisen köyhälle olisi riittänyt ikioma diagnoosi. Mutta miehen tyngät oli tatuoitu, mikä kuului leikkaukseen yhtä elimellisesti kuin umpeen kursiminen) ja kullatut korvat.
Tuollainen mies, täysin eksoottinen mikstuura oli siellä, hänen olohuoneessa, nojailemassa kolmeen nojatuoliin joita hän ei ollut eläissään nähnyt, kasvoillaan hymy joka paljasti välkehtivät koristekivet.
Ja sitten mies alkoi puhua! Tuosta noin vaan! Kaikki mitä Elmer Saarsto oli ehtinyt tehdä, oli astua huoneeseen ja näyttää tyrmistyneeltä.
“Toimitin nojatuolinne, herra Saaristo. Aitoa nahkaa, niin kuin pyysitte”, sanoi merkillinen mies.
Elmer Saarsto oli pökertyä hämmennyksestä. Ensinnäkin, häntä oltiin kutsuttu herra Saaristoksi. Yleensä ottaen kaikkia alle kolmekymmentävuotiaita sinuteltiin, ja vain yli kolmekymmentävuotiaita diktaattoreita teititeltiin. Ylipäätään yli kolmekymmentävuotiaita kutsuttiin etu- ja sukunimen kombinaatiolla. Paitsi että häntä teititeltiin, käytettiin hänen sukunimestään epätavallista, vanhanaikaista muotoa, jossa oli mukana vokaali i. Nykyään vokaalia i ei käytetty nimissä ollenkaan. Ja kaiken sen päälle hänen väitettiin tilanneen kolme keinonahkasohvaa, jotka olivat rumia kuin rahvaan sormenkynnen aluset!
Elmer Saarsto ei kuitenkaan ollut mikään moukka. Vastassa oli häntä korkea-arvoisempi henkilö, tavarantoimittaja tai ei, hänellä oli kullatut korvat, ja hän puhuttelisi ja käyttäytyisi moitteettomasti hänen seurassaan. Olisi hänen oma ongelmansa päästä eroon tuoleista sitten jälkikäteen.
“Kiitoksia toki. Nuo tuolit eivät tosin ole nahkaa. Uusi nahka haisisi tänne asti”, Elmer Saarsto totesi yks kantaan. Ei ollut epäkohteliasta olla kutsumatta keskustelukumppania hänen nimeltään, jos tämä ei ollut ilmoittanut sitä, niin kuin tässä tapauksessa oli käynyt. Myöskään suorasukaisesti ilmaistu totuus, niin kuin huomautus tuolien päällysten todellisesta materiaalista, ei ollut epäkohteliasta. Elmer Saarsto oli juuri iltapäivällä ollut vanhan filosofian oppitunnilla, jossa käsiteltiin 2000-luvun alun keskusteluetikettiä, jonka mukaan nämä seikat olisivat kuitenkin olleet tavattoman epäkohteliaita. Toisin kuin nykyään.
Merkillisen miehen kasvoilla karehtiva hymy levisi.
“Ei, ei uutta nahkaa. Vanhaa. Se on uuden tuoksua pistävämpi, mutta se ei yleensä leiju niin voimakkaana ilmassa.”
Elmer Saarsto astui kaksi askelta eteenpäin, rypistäen muuten niin sileää otsaansa epäluuloisena.
“No, olen tässä, enkä haista mitään. Uutta tai vanhaa, kyllä sen tässä pitäisi jo haista.”
Merkillinen mies raapi korvansa taustaa (Elmer Saarston isoisä oli valitellut usein, kuinka korvakultauksen tapasivat kutittaa sieltä. Hän oli selviytynyt vaivasta käymällä hyvin pienimuotoisessa aivoleikkauksessa jossa häneltä oli katkottu tiettyjä korvantausihon tuntohermoja niin, etteivät kultaukset enää vaivanneet) ja hetken hän näytti turhautuneelta.
“Poltin sikaria asunnossanne. Se saattaa peittää hajun.”
Elmer Saarston silmät olivat muljahtaa kuopistaan.
“Sikaria asunnossani! Onko tämä vieras olohuoneessani murhaaja?”
Tupakka oli kielletty kokonaan kaikissa muodoissaan vuonna 2058. Sen julistettiin olevan maailman tilastojen johtava kuolinsyy, vaikka oikeastaan nuori diktaattori oli vain allerginen tupakansavulle. Nykyäänhän tupakka oli tilastoina kolmantena, edelleen, vaikkei sitä enää kylvetty (siinä uskossa Elmer Saarsto oli siis tähän asti elänyt) missään. Toisena syynä oli epämääräisesti ilmaistu totalitäärinen köyhyys ja ensimmäisenä antimateriapommi. Vuonna 2023 oli Amerikassa räjäytetty kymmenen grammaa antimateriaa. Se oli tuhonnut korvaamattomasti yli puolet maapallon pinta-alasta ja tappanut 5 miljardia ihmistä.
Merkillinen mies vain nauroi Elmer Saarston kauhistukselle, mikä sai tämän hermostumaan.
“Jos ette usko, painakaa sieraimenne kiinni nahkaan ja haistakaa. Haistakaa aito nahka.”
Elmer Saarsto seistä jökötti uhmakkaana.
“Mitä nahkaa se on?”
“Biisonin.”
Mitä kummaa? Minkä ihmeen biisonin?
“En minä halua niitä haistaa. En pidä niistä.”
“Onko teillä eläimiä?”
Mitä metkuutta tämä nyt oli! Oliko hänellä eläimiä? Elmer Saarsto ei ollut eläissään nähnyt eläimiä muualla kuin oppi-cd-romeillaan. Hänen tietonsa mukaan eläimiä eli vain joillain harvoilla anarkistien maanpäällisillä asuinsijoilla.
“Hämmästynyt ilmeenne riittänee vastaukseksi. Mietin vain, että esimerkiksi kissoilla on tapana joskus teroittaa kynsiään huonekaluja vasten. Nahkapäällystehän menisi aivan piloille jos teillä olisi kissa. En kyllä ymmärrä mikä vika tuoleissa sitten on, kun ei teillä näytä kissaa olevan.”
Elmer Saarsto uskalsi epäillä, ettei mies ollut missään vaiheessa luullut hänen omistavansa kissaa. Se olisi käynyt ilmi jo aikaisemmassa vaiheessa näitä sekopäisiä kauppoja.
“Kyse ei ole kissoista. Vaan biisoneista”, Elmer Saarsto keksi.
Merkillinen mies kallisti päätään ja hänen raottuneessa suupielessään paistoi häkeltyneisyys.
“Vai biisoneista…”
Merkillinen mies antoi itsensä valahtaa käsinojalta tuolin istuimelle. Tämä kotoisa ele sai Elmer Saarston tuntemaan olonsa merkillisellä tapaa uhatuksi.
“Oletteko koskaan haistaneet biisonin nahkaa? Nyt teillä olisi tilaisuus. Se nimittäin haisee hyvältä. Kuin kukkasilta.”
Hän sulki silmänsä ja upotti kasvonsa keinonahkaan. Elmer Saarsto kuuli kuinka hän veti syvään henkeä.
“Kuin kukkasilta! Kokeilkaa, herra Saaristo!”
Elmer Saarsto ei tajunnut täysin itsekään liikkuvansa, astuvansa tuolien luokse, valmistuvansa kumartumaan keinonahan puoleen. Jokin miehen sanoissa sai hänet tekemään sen enempää kyselemättä. Herra Saaristo. Kuin kukkasilta! Kokeilkaa! Eikä hänen liikkeissään tietyllä tapaa ollut mitään äkkipikaista. Haista keinonahkaa, korkeammassa asemassa olevan, olkoonkin merkillisen, miehen mieliksi. Ei se oli sen kummempi juttu.
Ensin Elmer Saarsto oli ajatellut kyykistyvänsä toisen tuolin vasemman käsinojan viereen ja haistaisi nahkaa niin, että voisi samalla säilyttää katsekontaktin mieheen. Tämä siksi, ettei hän tuntenut oloaan kovinkaan luottavaiseksi tupakoitsijan seurassa. Mutta sitten hän muisti, että mies oli kaikesta merkillisyydestään huolimatta häntä korkea-arvoisempi, ja voisi näin ollen loukkaantua käytännöllisesti katsoen aivan mistä tahansa. Vaikka suorasukaisuus ei keskusteluetiketissä ollut kovinkaan epäkohteliasta, epäluuloinen tavarantoimittajan kyräily silloin, kun pitäisi keskittyä mukamas kukkaistuoksuiseen biisonin keinonahan haisteluun, olisi takuulla hyvä syy suuttua.
Näin ollen Elmer Saarsto vain kumartui etuvartalollaan suorilta jaloilta häntä lähinnä seisovan tuolin nojaa vasten, sulki silmänsä ja haistoi, niskansa paljaana merkilliselle miehelle paljastettuna.
Elmer Saarsto ehti miettiä vain paria hassua asiaa. Ensinnäkin, että hitto soikoon, tämä on keinonahkaa, ja jos ei ollutkaan niin kukat eivät kyllä miltään järin ihmeellisiltä tuoksuneet. Hän ehti ajatella myös olleensa hyvin hölmö paljastaessaan niskansa epäilyttävälle tavarantoimittajalle, ja viimeinen hänen ajatuksensa muutamaan toviin oli se, että voi samperi, epäilyttävä tavarantoimittaja lyö minut tajuttomaksi.

_________________
Toto, I have a feeling we're not in Kansas anymore...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Vaikerloinen
LähetäLähetetty: Tii Hei 24, 2007 10:39 am  Vastaa lainaamalla viestiä



Liittynyt: 09 Kes 2005
Viestejä: 202
Paikkakunta: Pihlajiston ostarin periferia

Scifiä!

Novelli kaappasi ainakin minut mukaansa heti ensimmäisellä virkkeellä ja piti oikein mukavasti otteessaan loppuun saakka. Kieltä on käytetty todella vauhdikkaalla ja iskevällä tavalla, ja luomasi maailma herättää tiedonjanon, jota sitten kiintoisilla tiedonjyvillä tyydytetään. Kerronnan näkökulma liukuu novellin alkuvaiheessa mukavasti ulkopuolisen tarkkailijan silmistä Elmeriin. Se, että päähenkilö käy läpi yhteiskunnan eri aspekteja ja menneitä tapahtumia näinkin laajasta näkökulmasta, näin paljon, ja näin lyhyessä ajassa on toki vähän silmiinpistävää, mutta sulautuu yllättävän hyvin tajunnanvirtamaiseen tyyliin ja kuvaa osaltaan tulevaisuuden ihmisen tapaa hahmottaa maailma. Itse novellin nimessä ei ehkä tarvitsisi olla vuosilukua, koska tarinan sijoittuminen tulevaisuuteen käy ilmi hyvin varhaisessa vaiheessa.

Kirjoitat riemastuttavan terävästi ja viihdyttävästi, ja novellissa on mielestäni juuri sopiva tasapaino ironian ja vakavien näkökohtien välillä. Olen lukenut pitkin kesää paljon antologioihin koottuja tieteisnovelleja, ja voin rehellisesti sanoa, että novellisi sopii mukavan persoonallisena ja sopivan kummallisena niiden joukkoon hyvin saumattomasti.

Kai näitä saa lisää?

_________________
Celebrating Infinite Diversity in Infinite Combinations
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Neropatti
LähetäLähetetty: Maa Elo 06, 2007 11:06 am  Vastaa lainaamalla viestiä
Ylläpitäjä


Liittynyt: 10 Kes 2005
Viestejä: 892
Paikkakunta: Ghetto-Savela

Todella kiinnostava kirjoitus, joka jää kylläkin sen verran paljon auki lopussa, ettei tarinassa oikein voi juonta sanoa olevankaan, mutta juuri tuon kuvatun maailman kuvailussa pääsee juttusi kyllä loistavasti oikeuksiinsa!

Pidin kirjoitustyylisi sutjakkuudesta. Vaikka kirjoitus oli kohtuullisen pitkä, sen lukeminen oli nopeaa ja loppu tuli yllättäen vastaan. Vaikka oli paljon asiaa suluissakin, niin sekään ei, kumma kyllä, liiemmälti haitannut tässä kirjoituksessa.

Muutamaan pieneen seikkaan voisin ehdottaa pientä viilausta:

Lainaus:
Hän opiskeli vasta seitsemännellä vuosikurssilla solidaaristen tieteiden oppilaitoksessa, jonka koulumaksut olivat tähtitieteelliset.


Yleensähän puhutaan lukukausimaksuista, eikä koulumaksuista. Novelissasi on niin paljon hyvää termistöä, että tämä "koulumaksut" sattuu selvästi korvaan tyylvirheenä.

Lainaus:
...mutta nykyään koettiin tärkeänä osoittaa terve elintaso niin suhteellisen korkealla elopainolla kuin mahdollista.


Tässä onpi yksi sana liikaa. Paremmin lause kuuluisi "niin korkealla elopainolla kuin mahdollista".

Joka tapauksessa oli oikein ilo tulla mökiltä kotiin ja löytää tällainen helmi täältä foorumilta!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Loppu
LähetäLähetetty: Tii Syy 04, 2007 3:26 pm  Vastaa lainaamalla viestiä



Liittynyt: 19 Kes 2006
Viestejä: 28

Hei,

Hienoa, sujuvaa ja nokkelaa tekstiä jota oli helppo lukea ja kerronta nappasi mukaansa! : D Ainoa mikä jäi mietityttämään oli miksi keinonahkatuoli mies löi Elmerin tajuttomaksi? Mutta toisaalta juuri avoin loppu loi novellin tuntua tekstiin. Varsinkin tulevaisuus oli hienosti ironialla höystetyllä huumorilla kuvailtua, sulut eivät oikeastaan haitanneet mitään.

_________________


"Joka ei osaa naamioitua, ei osaa elää. " (Robert Greene, 1583)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Näytä edelliset viestit:   
Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia

Näytä seuraava aihe
Näytä edellinen aihe
Sivu 1 Yht. 1
Semppa.net Foorumin päävalikko  ~  Henki ja Elämä

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin


 
Siirry:  

Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa




Powered by phpBB and NoseBleed v1.09