Semppa.net Foorumin päävalikko
Kirjoittaja Viesti
<  Henki ja Elämä  ~  Aamu, johon kaikki päättyi
Duiduli
LähetäLähetetty: Tor Hei 06, 2006 12:43 am  Vastaa lainaamalla viestiä



Liittynyt: 11 Kes 2005
Viestejä: 185
Paikkakunta: Pähkinärinne

Yöajan inspiraatiota. Ehkä puran tällä oman vaarini kuolemaa, kuka tietää. Lauantaina on enivei hautajaiset.

Noh. Teidän päätettävissänne, onko tämä lukemisen arvoinen vai ei - pitkään kesti ennen kuin sain taas jotain aikaiseksi, ja sekin on sitten tätä tasoa.

----

Aamu, johon kaikki päättyi


Ketunpoika seisoi nurmirinteen yläpäässä ja tuijotti uteliain silmin pihamaalle kadonnutta äitiään. Aamu oli kirpeä ja viileä, joskin lämpenemään päin, ja pihan yllä maleksi uninen usva. Pentu ei nähnyt emoaan, mutta vaistosi sen läsnäolon ja piti katseensa lukittuna siihen suuntaan, talon kanalan suuntaan, minne leimuava, tuuhea ja niin tuttu hännänpää oli kadonnut.
Pitkän hiljaisuuden rikkoi kotkotus, pelästynyt ja kimakka. Se sai ketunpojan vatsan huutamaan nälkää ja pentu valpastui. Kanojen hätähuuto tarkoitti ruoka-aikaa, se oli totuttu tapa. Äiti katosi joka aamu samaan suuntaan, useimpina aamuina pentu saattoi nähdä äitinsä kanalan ovelle asti, ja joka aamu äiti toi mehukasta lihaa tullessaan takaisin.
Pentu kuuli rivakat käpäläniskut kosteaan ruohikkoon. Se otti muutaman haparoivan askeleen taaksepäin ennen kuin kääntyi ja lähti juoksemaan – minkä nyt kömpelöillä pentutassuillaan pääsi – kohti kotipesää. Äiti ei tiennyt sen seurailuista, sen oli tarkoitus odottaa pesällä sisarustensa kanssa, mutta sen uteliaisuus ja seikkailunhalu menivät kaikkien varoitusten edelle.
Pesäkolon edustalla pentu pysähtyi. Se kääntyi ottamaan äitinsä vastaan, niin kuin jokaisena aamuna, mutta äitiä ei näkynyt. Se ei suinkaan ollut uutta, oli äiti ennenkin joutunut hieman kiertelemään, jotta se saisi eksytettyä talon isännän kannoiltaan. Huoli ei vaivannut pennun mieltä.

Moni tuulenhenkäys värisytti puiden oksia ja moni risahdus ehti kuulua ennen kuin hiljaisuus raukesi. Se raukesi vain hetkeksi ja sitä seuraava hiljaisuus lankesi ketunpojan ylle uhkaavana ja painostavana. Pentu ei sävähtänyt kovaa, yksittäistä pamausta, mutta se tiesi, mistä se ääni tuli. Se oli nähnyt sen putken, jota nuo villit kaksiraajaiset käsittelivät kuin ketunpoikanen omia käpäliään. Ja pentu oli kuullut sen äänen ennenkin. Sama ääni oli kuulunut sinä päivänä, kun isä ei ollut enää palannut kotiin.
Kului hetki ja kului toinen. Pentu höristeli korviaan kuullakseen äitinsä tassujen tutun ja turvallisen äänen, mutta metsä pysyi hiljaisena. Ainoa, joka osoitti elonmerkkejä, oli nouseva aurinko, joka oli niin monena päivänä tuonut uudet seikkailut mukanaan.
Seikkailut! Ketunpoika kohensi ryhtiään ja kohotti päänsä päättäväiseen asentoon. Se vilkaisi nopeasti pesäkoloon, missä sen sisarukset vielä nukkuivat aamu-untaan, ja suuntasi sitten käpälänsä kulkemaan kohti nurmirinnettä.

Pentu ei ehtinyt rinteelle asti. Sen ei tarvinnut ehtiä.
Metsästä, jostain pennun oikealta puolen, kuului isoja tömähdyksiä – kuin askeleita, mutta ne eivät kuuluneet pennun äidille. Ketunpoika terävöitti kuulonsa äärimmilleen ja nuuhki ilmaa, joka kantoi mukanaan sen hajun, jonka pentu oli haistanut monta kertaa ennenkin, aina nurmirinteellä seistessään.
Seikkailuistaan viisastuneena ketunpoika loikkasi lähimpään kanervikkoon ja painautui maata vasten. Se pysyi liikkumattomana ja katseli, kuinka suuret, mustat saappaat tulivat ensin sitä kohti ja kääntyivät sitten nurmirinnettä kohti, kohti pihamaata, kanalaa ja taloa.
Pentu odotti piilossaan hetken, eihän se nyt mikään oikea piilo ollut, mutta ajoi asiansa, koska mies ei häntä ollut huomannut, ja lähti sitten kulkemaan mustien saappaiden perässä. Se saapui nurmirinteelle ja jäi siihen katsomaan, kun kookas hahmo laskeutui pihalle kantaen mukanaan kanaa, joka vaikutti pennun mielestä kovin samanlaiselta, elottomalta, kuin äidin pesään kantamatkin.

Ketunpoika istui hyvän tovin rinteen reunassa ennen kuin se uskalsi livahtaa pihalle. Se nuuhki ilmaa ja suuntasi kulkunsa vatsansa ohjaamana. Pentu löysi kanalan, löysi äitinsä kaivaman kuopan ja livahti keskelle lintuparvea, joka ei ollut tottunut kahteen hyökkäykseen saman päivän aikana. Meteli huumasi pienen ketun korvia, mutta sen vaistot heräsivät ja se suhahteli kanojen perässä – ensimmäistäkään tavoittamatta.
Pentu syventyi metsästysharjoituksiinsa niin tohkeissaan, ettei huomannut, kun kanalan ovi kävi ja sisään astui pieni, ehkä viiden vuoden ikäinen, tyttö, jonka kasvot olivat lian tahrimat ja hiukset pörröllään. Ensin tyttö katseli silmät suurina kanojen liikehdintää, mutta kun hän havaitsi onnettoman ja kömpelön ketunpojan, hän purskahti nauruun ja sai pennun pysähtymään.

Ketunpoika painautui kanalan takanurkkaan. Sitä ihmetytti tuo outo ilmestys, jota se ei koskaan ennen ollut nähnyt. Se haisi samalta kuin talon kookas isäntä, mutta oli paljon pienempi ja paljon iloisempi. Tytön haju, ihmishaju, kuitenkin sai sen karvat pörhölleen ja se muisti yhtäkkiä pamahduksen ja muisti äidin. Pentu oli peloissaan.
Tyttö lakkasi nauramasta. Se kyykistyi lattialle ja ojensi kätensä pentua kohti. Pentu painautui tiukemmin seinää vasten. ”Tule, tule.” tyttö sanoi, mutta ketunpoika ei kyennyt ymmärtämään sitä. Se kuuli tytön pehmeän äänen ja tuijotti tytön vilpittömiin lapsensilmiin, mutta se pelkäsi. Pelkäsi kuollakseen.
Hiljalleen tyttö hiipi, kyyryssä pysytellen, lähemmäs ketunpoikaa. Pentu tunsi itsensä ahdistetuksi ja se alkoi ikävöidä kamalasti omaa äitiään. Se painautui lattiaa vasten – yhtä paljon kuin oli painautuneena seinää vasten – ja luimisti korviaan, kun tyttö laski pienen kätensä sen selälle ja silitti pennun pehmeää turkkia.
Hetken aikaa pentu värisi. Se uikutti hiljaa, itki. Jos kettu vuodattaisi kyyneliä, se olisi kyynelehtinyt - vaan ei ketunpoika sen enempää tiennyt silmien suolaisista pisaroista kuin viisivuotias ihmistyttö ketunpojan kadonneesta äidistä. Nopeasti pentu kuitenkin rauhoittui, kevyet silitykset tuntuivat hyviltä ja pelko katosi sen mielestä.

Pitkään ehti tyttö silitellä seikkailijan turkkia, hyväillä sen niskaa ja korvantauksia, pennusta se tosin tuntui vain pieneltä hetkeltä, ennen kuin kanalan ovesta tulviva auringonvalo peittyi mustaan varjoon ja tyttö siirrettiin ulos.
”Sain sen äidin jo, ei se pärjää ilmankaan.” kuului selitys pihamaalta. Ketunpentu painautui taas nurkkaansa pelosta väristen ja viimeinen, mitä se kuuli, oli pamaus. Se sama ääni, jonka se oli kuullut sinä päivänä, kun isä ei ollut enää palannut kotiin. Se sama ääni, jonka jälkeen se ei enää ollut nähnyt äitiään.

_________________
~Ikuisuus on pitkä aika ja aika muuttaa meitä
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti Käy lähettäjän sivustolla MSN Messenger
Neropatti
LähetäLähetetty: Tor Hei 06, 2006 10:12 am  Vastaa lainaamalla viestiä
Ylläpitäjä


Liittynyt: 10 Kes 2005
Viestejä: 892
Paikkakunta: Ghetto-Savela

Kiva lukea taas pitkän ajan jälkeen jonkun omaa tekstiä täältä. Tässä oli hyviä oivaltavia lauseita ja eläinsadun tunnelmaa. Ihanaa vaihtelua kaikkien teiniangstisten vuodatusten jälkeen. Juttu oli myös sopivan pitkä, eikä liian aukkoinen, kuten täällä usein tuntuu olevan. Hyvä, ettet ollut yrittänyt obskurisoida tarinasi tapahtumia turhalla elliptisyydellä. Nyt tässä tarinassa on melkeinpä englantilaista maalaisfiilinkiä. Kettu kanalassa on tosin klisee, mutta olet onnistunut saamaan siitä hyvin irti.

Jos nyt muutamia parannusehdotuksia saa antaa, niin seuraavia kohtia hioisin hiukkasen.
Lainaus:
minkä nyt kömpelöillä pentutassuillaan pääsi

Pennuntassuillaan, ei pentutassuilla.
Lainaus:
Pentu odotti piilossaan hetken, eihän se nyt mikään oikea piilo ollut, mutta ajoi asiansa, koska mies ei häntä ollut huomannut

Kirjoittaisin tähän, että mies ei ollut sitä huomannut. Vaikka eläimet on inhimillistetty tässä tarinassa, niin jotenkin vain särähtää korvaan tuo hän eläimestä. Tulee mieleen ne naiset pikku koirineen, jotka hännittelevät lemmikkejään, ja sitähän ei kukaan halua ajatella ainakaan tällaisen hyvän novellin yhteydessä. Tässä kohtaa se-sana toimisi muutenkin paremmin, kun ketuilla on kuitenkin häntä, se valkokärkinen! Voisit tietysti muuttaa lauseen myös muotoon, koska mies ei punahäntää ollut huomannut, tai jotain muuta vastaavaa.
Miksi lapsen naama oli tuhruinen aamulla auringonnousun aikaan?
Lisäksi on vielä loppukohtaus, jossa isäntä ampuu ketunpojan. Vaikken ole asiantuntija, niin minua hämmäsyttää ajatus, että joku isäntä ampuisi (ilmeisesti haulikolla, vieläpä) omaan kanalaansa. Kanat ovat herkkiä otuksia ja ketun vierailun jälkeen monet niistä kuolevat stressiin. Mitä ampuminen kanalaan sitten saisikaan aikaan? Useimmat siivekkäät varmaan heittäisivät henkensä samantien! Toisaalta kirjoittajaa ei voida syyttää erään maatalon isännän typeryydestä.

Ansiokas novelli kaikenkaikkiaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Duiduli
LähetäLähetetty: Tor Hei 06, 2006 10:54 am  Vastaa lainaamalla viestiä



Liittynyt: 11 Kes 2005
Viestejä: 185
Paikkakunta: Pähkinärinne

Kiitoksia kommenteistasi!

Ensin tuo sana "häntä" - se on lipsahtanut vahingossa, niin harvoin tulee kirjoitettua eläimestä, että siihen ei oikein ole tottunut. Huomasin kirjoittaessanikin monta kertaa korjailevan itseäni, kun meinasin kirjoittaa hänestä. Myös huomiosi pentutassusita on minusta aivan oikea, nyt kun tarkemmin miettii.

Voisinkin tänään illalla hieman miettiä, miten selittäisin tytön kasvot ja sen, että isäntä ampuu ketunpojan nimenomaa kanalassa. Jälkimmäiselle ainakin on syynsä, katsotaan saanko sen tuotua esille... tai sitten vain muutan loppua sopivammaksi. Laughing

_________________
~Ikuisuus on pitkä aika ja aika muuttaa meitä
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti Käy lähettäjän sivustolla MSN Messenger
Näytä edelliset viestit:   
Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia

Näytä seuraava aihe
Näytä edellinen aihe
Sivu 1 Yht. 1
Semppa.net Foorumin päävalikko  ~  Henki ja Elämä

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin


 
Siirry:  

Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa




Powered by phpBB and NoseBleed v1.09