Semppa.net Foorumin päävalikko
Kirjoittaja Viesti
<  Henki ja Elämä  ~  Tuonpuoleisen Papukaijat
Neropatti
LähetäLähetetty: Tii Kes 14, 2005 10:27 am  Vastaa lainaamalla viestiä
Ylläpitäjä


Liittynyt: 10 Kes 2005
Viestejä: 892
Paikkakunta: Ghetto-Savela

Tämänmoista tuli viimeyönä kaavittua kasaan. Toisin, kuin Job, tämä kertomus tarjoaa hieman palkintoakin lopussa.

Vaikka kyseessä ei olekaan kaikkein kompaktein teos, toivottavasti joku jaksaa tavata loppuun saakka.

Novellin nimestä pitää vielä sanoa sen verran, että tämän kertomuksen oikeellisin ja sopivin nimi on Parrot Afterlife, suomeksi nimi on aika paljon kökömpi. Mutta minkäs teen, kun suomalainen olen, ja ylpeäkin ajoittain.


Kaikki lähtee rakkaudesta elämää kohtaan. Minna selitti lukemattomia iskulauseitaan Juhanille, joka seurasi nuoren naisen kintereillä yrittäen pysyä tämän matkassa ihmisvilinässä. Juhani näytti hieman hajamieliseltä, mutta tämä ei tuntunut hillitsevän Minnaa, joka jatkoi edelleen tuimaa, mutta ulkoaopittua puhettaan.
Juhani oli Minnan uusin rekryytti rintamassa paksuvarvaspapukaijojen pelastamiseksi, eikä hän aikonut päästää tätä karkaamaan mistään hinnasta. Juhani puolestaan oli pelkkä itseään hieman tavallista valveutuneempana pitävä nuorukainen, joka pohjimmiltaan himoitsi riemulootaa, kuten kaikki ikäisensä miehet. Minnaan Juhani oli törmännyt pari viikkoa aikaisemmin Elämä Eläimille- tapahtumassa Suomenlinnassa. Minna oli vaikuttanut eloisalta ja viehättävältä rastanakkihiuksineen ja hippivaatteineen. Juhani oli tuntenut vetoa Minnaan heti, kun tämä alkoi silmät kirkkaina selostaa hyväntekeväisyytensä kohteesta; ihanista värikkäistä linnuista, joita löytyi vapaina enää yhdeltä pieneltä saaripahaselta Tyynen valtameren Marshall-saarilta. Nämä linnut, Paksuvarvaspapukaijat, olivat äärimmäisen uhanalaisia. Jopa niin harvinaisia, ettei niiden kannan uskottu enää voivan pelastua sukupuutolta. Vapaudessa eläviä yksilöitä tiedettiin olevan neljä, joista kolme oli naaraita. Valitettavasti saadakseen naaraat pesimään urosten olisi ensin pitänyt kilpailla niistä, mutta kun uroksia ei ollut kuin yksi, sekä se, että kolme naarasta olivat haluttomia pesimään. Meksikossa Monterreyn eläintarhassa oli yksi pariskunta, joita ei kuitenkaan oltu koskaan saatu parittelemaan vankeudessa. Lisäksi nämä linnut olivat jo vanhoja, yli kaksikymmentävuotiaita. Eläintarha olisi suostunut palauttamaan linnut vapauteen, jos heille olisi tarjottu todisteita siitä, että näin iäkkäät linnut vielä tuottaisivat perillisiä. Siihen asti he aikoivat pitää eläimet sillä syyllä, että ihmisillä oli oikeus ja velvollisuus nähdä maailmaa uhkaavan lajidiversiteetin köyhtymisen kasvot sellaisina, kuin ne olivat; julmina ja irvokkaina. Eläintarha kuitenkin menestyi pitäessään lintuparia vetonaulanaan. Paksuvarvaspapukaijapari oli kuvattuna jopa eläintarhan logossa.
Masentuneen näköisiä, oli Juhani ajatellut katsoessaan Minnan ojentamaa esitettä, jossa linnut nököttivät orrellaan terraariossa. Kuvan vieressä oli pyöreä logo, johon kahden linnun kyömynokkaiset siluetit oli kuvattu tyylitellysti. Minna näytti kuitenkin edelleen kauniilta, ja Juhani olikin katsonut paperin ohi tytön lantiota, joka lepäsi painavan ja houkuttelevan näköisenä nurmikolla.
Retkestä oli siis kulunut jo kaksi viikkoa, mutta suhde ei ollut vielä edennyt Juhanin toivomaan suuntaan. Tänään Minna oli sopinut tapaamisen läheiseen Unicafeen ja kutsunut Juhanin kanssaan mielenilmaukseen eduskuntatalon portaille, missä kokoontuivat samaan aikaan myös Amnestyn jäsenet. Minna uskoi tiedotusvälineiden tulevan paikalle ja Paksuvarvaspapukaija-asian saavan näin lisää kaivattua huomiota. Juhania nolotti jo etukäteen se, että hän mahdollisesti tulisi vilahtamaan iltauutisissa osana kahden ihmisen mielenosoitusjoukkoa, mutta hän lähti seuraksi osittain säälistä, osittain oma etu mielessään. Mielenosoituksen loputtua Minna olisi yksin Juhanin kanssa ja he voisivat mennä kävelylle. Kuka tietää, minkä käänteen asiat voisivat sen jälkeen saada.
Tällaisia ajatuksia pyöri Juhanin päässä, kun hän seurasi Minnaa Uuden kulmalta kohti Forumia. Minna jatkoi puhettaan taukoamatta, kun he tulivat Mannerheimintien ylittäviin valoihin. Minna oli niin papukaija-asian lumoissa, ettei huomannut punaisen valon syttyvän ja kaikkien muiden jäävän jalkakäytävälle. Hän yksin käveli suojatiellä puhuen yhä edelleen, kun Espan suunnasta kaasuttava taksi, kuljettaja puhelin korvallaan, törmäsi aivan täyttä vauhtia Minnaan, joka ei näyttänyt edes ehtivän tajuta, mitä tapahtui. Juhani katsoi muiden kauhusta kohahtavan väkijoukon kanssa Minnan ilmalentoa. Juhani ei tiennyt muista, mutta hänelle tuo muutaman sekunnin sadasosan mittainen tapahtuma oli kuin hidastettu filmi. Banderolli Minnan kädessä avautui ja lepatti hänen perässään, kuin pyrstötähden häntä. Tähti eteni noin puolentoista metrin korkeudessa pitkän matkan ja päätti lopulta lentonsa risteävälle Kaivokadulle raitiovaunukiskoille. Rautatieasemalle päin kääntyvä 3B-ratikka löi viime hetkellä jarrut pohjaan ja onnistui pysähtymään vasta kun Minnan ruumis oli jo ruhjoutunut sen alle. Pelastakaa paksuvarpaat luki ratikan alta roikkuvassa lakanassa, jota näytettiin samana iltana uutisissa monta kertaa.

Minna heräsi lattialta pimeässä huoneessa. Missä minä olen, oli hänen ensimmäinen ajatuksensa tässä vieraassa ympäristössä. Varovasti hän hapuili itsensä pystyyn ja koetti huhuilla. Oman äänensä kaiuttomuudesta Minna päätteli, että hänen täytyi olla jossain suhteellisen pienessä tai täydessä huoneessa.
Sinulle taisi valitettavasti käydä vähän vanhanaikaisesti, sanoi karhea ääni pimeydestä.
Kuka siellä, kysyi Minna. Toisin, kuin olisi voinut odottaa, Minna ei tuntenut itseään kovin pelokkaaksi uudesta tilanteesta huolimatta.
Mikseivät veljemme ja siskomme jo pidä kiirettä sen tulemisensa kanssa, huokasi ääni pimeydestä. Kummallinen lepattava ja läpsivä ääni säesti puhetta.
He ovat liian kyllästyneitä. Edes lupaus paratiisista ei saa heitä tarttumaan toimeen. Minnaa oudoksutti, sillä puhuja tuntui vastaavan itselleen. Minna ei ollut varma tottuivatko hänen silmänsä pimeyteen, vai tuliko huoneeseen jostain valoa, mutta vaivoin hän alkoi erottaa hahmoja pimeyden keskeltä. Tutunoloisia siluetteja, joiden ääriviivat alkoivat hahmottua vähä vähältä. Lopulta hän yhdisti näkemänsä tummat olennot ja kuulemansa räpistelyn yhteen. Ne olivat papukaijoja. Paksuvarvaspapukaijoja.
Etkä ole sinäkään meikäläisiä, vaan ihan joku muu paratiisilintu.
Tulisi vaan meistäkin äkkiä paratiisilintuja. Käheä nauru täytti huoneen.
Mutta sinä olet tainnut tehdä jotain aika pahaa eläessäsi, kun eivät edes oman lajinsa joukkoon huolineet? No, mitäs on tullut tehtyä?
Oletteko te kaikki paksuvarpaita? Tämä on mahdotonta! Maailmassa ei ole kuin neljä paksuvarvasta. Onko tämä eläinsalakuljetusta?!
Käheä räkätys kaikui huumaavana ja paha tunkkainen haju levisi joka puolelle. Paniikissa Minna lähti säntäämään vastakkaiseen suuntaan, vaikka suuntia olikin pimeässä vaikea arvioida. Melu tuntui kuuluvan kaikkialta yhtä aikaa.

Minna hapuili pimeydessä seinänviertä tunnustellen. Minä uhrasin koko elämäni paksuvarpaiden pelastamiselle, mutta nyt minä olen itse kuollut, hän ajatteli. Oliko tämä karmaa, vai mitä sovitusta, hän mietti kuumeisesti. Jos hän oli kuollut, ja joutunut paikkaan, jossa sukupuuton partaalla oleva laji odotti viimeisten paksuvarvaspapukaijojen kuolemaa, mitä logiikkaa se palveli? Ehkä hän oli sympatisoinut papukaijojen kohtaloa niin paljon, että oli kategorioitunut sellaiseksi, vai oliko hän kenties kuolemansa hetkellä ajatellut liikaa papukaijoja ja muistuttanut sellaista mieleltään.
Olenko minä sielultani papukaija? Olinko papukaija entisessä elämässä?
Minna ei uskonut Jumalaan, vaan jokaisen mahdollisuuteen muokata oma kohtalonsa. Vaikka kaikki oli tapahtunut kovin nopeasti, Minna tajusi jo, mitä hänelle oli tapahtunut ja mikä hänet oli tappanut. Typerä taksikuski ei voinut edes hankkia hands-freetä, vaikka sellaisia myytiin jokaisessa kaupassa. Minna ehti jo mielessään suunnitella adressin kännykkää käyttävien autoilijoiden rangaistusten koventamiseksi, kun itsesyytösten tulva iski häneen. Ensin hän tunsi voimatonta vihaa sitä kohtaan, mikä oli pakottanut hänet kävelemään tien yli katsomatta sivuilleen. Tämä vaihtui vihaan siitä, että hän oli yleensä ollut menossa tien yli. Ja miksi hän sitten oli siinä kävellyt? Nyt Minna alkoi vihata mielenosoitusta, johon oli ollut matkalla. Lyhyt tovi kului tässä järkeilyssä, joka johti yhä yleisempiin asioihin. Raakkuna kantautui hänen korviinsa tylynä ja kiittämättömänä. Minna tunsi, kuinka viha noita rakastettuja eläimiä kohtaan kasvoi hänen sisällään.

Vaahtoava latte oli makeaa. Kahvilan ulkopuolella liikenne jyrisi. Minna meni pöytään ja siellä istui Juhani muiden kanssa. Juhani ja Minna hymyilivät toisilleen pöydän yli. Äkkiä ulkoa kuului hirveää rääkynää. Joku jäi auton alle ja ihmiset ympärillä kirkuivat järkytyksestä. Minna katsoi ikkunasta kauhun vallassa.
Minna heräsi pimeästä nurkkauksesta ja hänen teki mieli takoa päätään seinään. Hän ei enää ollut varma, miten kauan oli jo virunut tässä kamalassa odotushuoneessa. Ensin hän oli yrittänyt laskea päivien kulkua siitä, miten monta kertaa oli käynyt nukkumaan, mutta kun kymmenet vain kertautuivat, hän oli hylännyt ajanmittausyritykset. Lisäksi hänestä tuntui, että hänen oli käytävä nukkumaan entistä lyhyempien aikavälien kuluessa. Kirppuiset elikotkin pitivät melua antamatta hetken unirauhaa.
Tervetuloa, tervetuloa! Tänne kyllä mahtuu. Rääkyvät otukset olivat tavanomaista meluisampia jostain syystä.
Miltäs siellä ulkopuolella näyttää? Onko lisää meikäläisiä tulossa pikapuoliin?
No juu. Hädintuskin ovat hengissä. Kyllä kohta ollaan kaikki koossa.
Paras uutinen vuosiin. Tässä alkaakin jo kaivata tuonpuoleisen kekkereitä.
Juupa juu. Montakos tuhatta vuotta tässä on jo varrottu? Ja taas sama monotoninen nauru raikasi. Minna painoi kädet korvilleen ja käpertyi sykkyrälle.

Minna, tai olento, joka oli joskus ollut Minna, konttasi pitkin seinänviertä. Jo pitkän aikaa sitten hän oli lakannut tajuamasta keskeytymätöntä kiljuntaa, joka ei nykyisin vaiennut hetkeksikään. Hänen silmänsä eivät olleet kiinni, eivätkä auki. Pimeydessä ei ollut väliä puoleen tai toiseen. Missään ei ollut muuta aistittavaa, kuin lattia, seinä, haju ja melu. Samalla tavalla oli kulunut jo kuukausia, ellei vuosia.
Viimeinen veli saapui! Tervetuloa! Huuto kohosi monesta nokasta yhtä aikaa, mutta Minna ei enää kyennyt käsittämään sanoja. Hänen oli pakko tuijottaa valkoista valoa, joka laskeutui ylhäältä koristaen kaiken loistollaan. Viimeisen kerran Minna näki papukaijojen tuhlailevan värityksen, kun ne lensivät mahtavana, kokonaisen lajin jokaisen yksilön käsittävänä, parvena ylös valoa kohti muuttuen jälleen mustiksi silueteiksi ja lopulta pisteiksi, jotka katosivat valokehän keskipisteeseen. Liian myöhään Minna nousi heikentyneille jaloilleen ja juoksi hänkin kömpelösti kohti valoa.
Minä myös, hän yritti muodostaa sanat suussaan, joka oli jo tottumaton moiseen vaikeaan tehtävään ja lopputuote kuulosti epämääräiseltä korahdukselta. Valo korkealla hänen yläpuolellaan oli jo kuitenkin himmenemässä, eikä kestänyt kauaa, kun jälkeäkään siitä ei ollut näkyvissä.
Minna seisoi jälleen pimeydessä ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin häntä ympäröi hiljaisuus.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Vaikerloinen
LähetäLähetetty: Tii Kes 14, 2005 12:01 pm  Vastaa lainaamalla viestiä



Liittynyt: 09 Kes 2005
Viestejä: 202
Paikkakunta: Pihlajiston ostarin periferia

Hehee!

Tuollaiset novellit saavat todella hyvälle mielelle! Ihastuttavan kamalia hahmoja riemastuttavan kamalissa tilanteissa! Ja kaiken kukkuraksi vielä niin osuvia teemanpätkiäkin.

Ironyfest!

_________________
Celebrating Infinite Diversity in Infinite Combinations
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Strukturaalilingvisti
LähetäLähetetty: Tor Kes 16, 2005 1:10 pm  Vastaa lainaamalla viestiä
Tekninen tuki


Liittynyt: 10 Kes 2005
Viestejä: 493
Paikkakunta: Helsingin kylä

Pistää miettimään kuinka moni tuolla jossakin on pelastamisen tarpeessa, jos tällainen on ympäristöaktivistin kohtalo.
Vaikka onko siinä sitten mitään säälimistä, jos vakavia asioita pelkkinä keppihevosina käyttävät tärkeilevät pellet saavat ansionsa mukaan.
Tulkintoja taitaa olla yhtä monta kuin lukijoitakin, mutta kirjoittajan tuntien voisi olettaa tarkoitetun tulkinnan olevan, etteivät ne sääliä kaipaa eivätkä ansaitse.

Kuten jo sanottu, tässähän taas oli näitä peruskamalia hahmoja, joille käy huonosti ja sympatisoimisen sijasta tälle on kai tarkoitus nauraa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Näytä edelliset viestit:   
Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia

Näytä seuraava aihe
Näytä edellinen aihe
Sivu 1 Yht. 1
Semppa.net Foorumin päävalikko  ~  Henki ja Elämä

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin


 
Siirry:  

Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa




Powered by phpBB and NoseBleed v1.09